Outi Mäenpää

Syttyvätkö valot huoneessa, kun saavut sinne, vai valaistuuko se vasta sitten, kun taas poistut sieltä?




Muutos vaatii oman käyttäytymisen ohjausta. Ja siihen vuorovaikutusvalmennukseni antaa konkreettisia välineitä. Menestyneen yrityksen takana on hyvä työilmapiiri ja työntekijät, jotka osaavat viestiä rakentavasti ja kehittävät huipputiimejä.

Toimittajat kysyvät minulta usein mistä saan voimaa ja miten löydän inspiraation.

Toimittajat kysyvät minulta usein mistä saan voimaa ja miten löydän inspiraation.


Vastaukseni on aina sama; minä yksinkertaisesti rakastan työtäni sekä näyttelijänä, kouluttajana, että keynote-puhujana. Koulutusteni kautta näen niin paljon kehittymistä yksilö- ja yhteisötasolla, konkreettisia muutoksia kohti parempaa, että en voi kuin kiittää elämää siitä, että olen saanut olla nyt jo kohta 30 vuotta (ja saan edelleen olla) välittämässä rakentavaan vuorovaikutukseen, statusviestintään, huipputiimin kehittämiseen, sekä itsensä ja toisten johtamiseen liittyviä taitoja.

Valmistuin Teatteritaiteen maisteriksi Teatterikoulusta. Heti valmistumiseni jälkeen olin mukana perustamassa vuonna 1990 Suomen ensimmäistä improvisaatioteatteria, Stella Polarista. Näyttelijän työ on ihmismielen ja -käytöksen tutkimista ja siihen Teatterikorkeakoulu antoi hyvät välineet. Mutta huolimatta sen antamasta syvästä, empiirisestä tiedosta, olen halunnut opiskella lisää koulutusteni tueksi (sekä Suomessa, että ulkomailla) sosiaalisten tunnetaitojen biologista ja psykologista perustaa ja merkitystä henkiselle hyvinvoinnille sekä työkontekstissa, että läheisissä ihmissuhteissa, sekä vuorovaikutuksen dynamiikan neurobiologisia rajaehtoja ja dialogisuusuutta, sisältäen sosiaalisen neurotieteen ja käyttäytymistieteen päivitettyjä tutkimustuloksia.

Viimeisimpänä niistä on valmistuminen Easel Ohjaajaksi (vaativan luokan tunnevalmennus), sekä Easel Coach-työnohjaajaksi (EASEL® , Experiential Sosioemotional Learning & therapy, easeltraining.fi).

Elämä on suuri lahja. Kiitollisuudella vaalin ajatusta koko elämän kestävästä oppimisprosessista. Miten suuren seikkailun kukin meistä onkaan saanut syntymässään - sen ytimessä matka omaksi, näkyväksi itseksi. Sekä mahdollisuus tulla toista puolitiehen vastaan. Rakkaus on teon sana.


Outi Mäenpää

Olen valmentanut rakentavaa vuorovaikutusta ja statusviestintää yrityksissä ja yhteisöissä vuodesta 1992.

Olen valmentanut rakentavaa vuorovaikutusta ja statusviestintää yrityksissä ja yhteisöissä vuodesta 1992.



Olen luonut täysin uuden valmennuskonseptin, jossa yhdistyy kaikki tietotaitoni. Tämä valmennus antaa valtavan määrän konkreettisia välineitä, kuten:

  • miten viestitään rakentavasti
  • miten käytetään statusviestintää myynnin eduksi
  • miten annetaan rakentavaa kritiikkiä
  • miten sanotaan ei niin, että yhteistyö kuitenkin jatkuu
  • miten ideoidaan luovasti
  • miten rakennetaan hyvä työilmapiiri joka mahdollistaa huipputiimin luomisen
  • miten kehittää alaistaitoja
  • miten johtaa muita niin, että he kykenevät parhaimpaansa

Tuon valmennuksiini viimeisimmän tiedon niin sosiaalisen neurotieteen kuin käyttäytymistutkimuksen saralta, ja näyttelijän taitojani hyväksi käyttäen, näytän mitä tutkimustulokset käytännössä tarkoittavat.

Yksinkertaisesti rakastan työtäni valmentajana




Näen niin paljon voimaantumista yksilö- ja yhteisötasolla, konkreettisia muutoksia kohti parempaa, että en voi kuin kiittää elämää siitä, että olen saanut olla nyt jo yli 25 vuotta (ja saan edelleen olla) välittämässä näitä rakentavaan vuorovaikutukseen liittyviä taitoja yksilötasolla, että yhteisötasolla.


”On kaksi tapaa elää; joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.”


Albert Einstein


Luodaan yhdessä positiivista muutosta!

Ota yhteyttä